| |
Valmistuin kesäkuussa 2010 koulututetuksi hierojaksi Oulun aikuiskoulutuskeskuksesta. Sitä ennen opiskelin yhtye-/orkesterimuusikon ammatin Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa, pääaineena laulu ja sivuaineena sähkökitara. Vuonna 2003 valmistuin tietojenkäsittelyn tradenomiksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta. Suuntauduin opinnoissani kaupalliseen informaatioteknologiaan. Ennen ammattikorkeakoulua kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2000.
Tällä hetkellä opetan sivutoimisesti laulua Oulun Uudessa Musiikkikoulussa. Kevään 2009 työskentelin vuorotteluvapaan sijaisena musiikkialan opintosihteerinä. Sitä ennen olen toiminut mm.työnohjaajana atk-ja videotyöpajassa ja tehnyt lukuisia yksittäisiä toimeksiantoja - suunnitellut, rakentanut ja ohjelmoinut www-sivuja, julisteita ja mainoksia. Lukioaikana työskentelin myyjänä Rautakirja Oyj:llä.
|
|